perjantai 16. lokakuuta 2009

Moi,

Tänne eksyessäni huomasin että tämä viimeinen kirjoitukseni oli jäänyt julkaisematta, joten julkaisen sen nyt, mikäli sen joku sattuu huomaamaan. Siirsin blogikirjoitteluni nyt Hardcore Team profiilini alle. Tätä nykyä kirjoittelu on aikas laiskaa, mutta eiköhän tässä kevään mittaan aktivoiduta kun treenirintamalla alkaa tositoimet.

Noiden omien sivujen kuntoon saaminen kun tuntuu olevan ikuisuusprojekti, niin annan periksi!!
Tässä samalla siis tunnustan etten todellakaan ole mikään propellipää eli itse en osaa etusivua kuntoon laittaa jne. Ja toisekseen Veikkaus ei ole minua vielä muistanut vaikka olen heille uskollinen ollut jo pitkän aikaa. Meinaan että jos raha taskujani painaisi, palkkaisin heti jonkun tekemään näitä muutoksia ja päivityksiäni puolestani ;)

Tosin jos sieltä ruudun takaa joku todella innokas bittinikkari ilmoittautuu vapaaehtoiseksi, muutaman kerran vuodessa sivun muokkaajaksi, paikka on vapaa! =)

Eli jatkossa touhujani voi seurata http://www.hardcoreteam.com/profiles/4 tuolta. Sieltä löytyy myös fiilistelyt ensimmäisestä Suomen mestaruudestani!

Kaikkea parasta teille niin treeneihin kuin leppoisiin hetkiinkin!!
Let´s keep on hard work!



Hi,

you´ll find my profile and blog from Hardcore Teams site!
http://www.hardcoreteam.com/profiles/4

You all are more than welcome to join our Hardcore Team Family!!
There´s allways place for you too!

Sincerely,
Tiina

maanantai 28. syyskuuta 2009

Kisaviikko alkoi!!

Moi,
kisaviikko on nyt sitten virallisesti alkanut ja viimeistelyt kohti SM kisoja viritelty käyntiin.
Perhosia on masussa jo ihan kiitettävästi, tää kisakuume tuntuu koko ajan paremmalta mitä lähemmäs kisoja mennään.
Viime viikolla alkanut natriumin säännöstely sujui mukavasti ja sen mukana menikin hieman reilu kilo painosta. Aikaisempiin kisoihin verrattuna ns lavapaino meni rikki jo 2 viikkoa sitten. Katsotaanpas miltä se sitten lavalla näyttää ;) Tällä viikolla hienosäätö menee koko ajan tarkemmaksi. Toivon todella että tällä kertaa viimeistelyt menevät nappiin ja nesteet jäävät hotellille odottelemaan kisojen ajaksi!

Viimeistelyt ovat tällä kertaa "täysin" erilaiset aikaisempiin verrattuna, mikä lienee vain hyvä asia kun muistelee edellistä lopputulosta.. Tämä tietysti hieman jänskättää mutta luotan valmentajaan 100% ja hoidan oman osuuteni pilkun tarkkaan.
(eli kyselen hassuja ja varmistelen varmistuksia =)

Nyt jatketaan hyvillä fiiliksillä kohti SM kisoja. Tänä aamuna kävin 30 min happihyppelyllä ja tein vaparia mielikuvaharjoituksena samalla, hui että kulkikin kiva jännityksen aalto vatsan ympäri =) Huomenna pääsenkin Päivin laitettavaksi! Ihanaa, tukka hyvin, kaikki hyvin!

Viime lauantain vietin Turussa LWS Shopissa, jossa oli Better Bodies kampanjapäivä! Päivä kului mukavasti asiakkaiden kanssa jutustellessa. Tarttuipa taas omaankin kainaloon muutama vaatekappale.. Joo, on kai mulla niitä treenikuteita jo jokunen.. Mut EI ikinä liikaa! Käykääs muuten kurkkaamassa http://www.betterbodies.se/ mallistoista löytyy varmasti mieluisia vaatteita/varusteita. Better Bodies on mukana myös Lahdessa FitnessExpo messuilla, joten käykää tekemässä löytöjä sieltä.

Lahden messuilta löytyy myös Hardcore Teamin osasto, joka on taatusti tutustumisen arvoinen!! TERVETULOA sinnekin. Osastolla esitellään Hardcore Teamin toimintaa ja sieltä löytyy monia Suomen huippunimiä lajin parista. http://www.hardcoreteam.com/

Kuvassa kanssani poseeraa LWS-Shopin Boss, Davy Esposito


perjantai 25. syyskuuta 2009

Better Bodies ROCK!

Moi!!
Tervetuloa huomenna Turkuun LWS-Shoppiin, Aurakatu 3, tekemään löytöjä ja edullisia ostoksia! Tarjolla laaja valikoima upeita vaatteita. Autan mielelläni jos kysyttävää tulee mieleen ostoksia tehdessä tai treeneihin liittyen.
Toki olet tervetullut vain tervehtimään minua!
(heräteostokset ovat ainakin minulle aina parhaita löytöjä ja treenikin kulkee kovempaa uusissa releissä =)

HARDCORE TEAMin edustusasut saapuivat!
Suuret kiitokset Jukalleni, joka on tehnyt töitä kuin "hevonen" viimeiset viikot tiimimme sekä pian avautuvien Hardcore Teamin sivujen eteen!!
Tsekkaa heti www.hardcoreteam.com tästä tulette vielä kuulemaan.. Jos joku ei vielä tiedä ;)

Viimeisen viikon rutistus starttaa niin minulla kuin Maaniemen Samillakin! Kuva on otettu Solana kuntosalilla, jota Sami ja Salla Kauranen isännöivät mahtavalla asenteella Hakaniemessä! Tervemenoa sille suunnalle kun haluatte treenata hyvällä salilla, hyvässä seurassa!
www.solanafitness.com
Onnittelut Samille Itä-Suomen mestaruudesta ja suuret kiitokset mahtavasta yhteistyöstä!
Reilun viikon päästä nautitaan porukalla kakkukahvit Solanassa, jännitettäväksi jää kuinka monen mitalin kunniaksi ;)

Mahtavan mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua sekä tehoja treeneihin!

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Treenifiiliksiä

Moi,
tässäpä treenifiiliksiä viime viikolta! Kuvat on otettu Stadin parhaalta salilta Solanalta, tietenkin!
www.solanafitness.com
Marraskuussa Las Vegasissa kisaava siskoni Mari on myös tiukalla dieetillä ja reissusta odotetaan vähintään yhtä hienoa sijoitusta kuin Miamista viime kesänä. Mari kisaa Ms. Bikini sarjassa. Treenaamme Marin kanssa kimpassa aina kun mahdollista :) Yksin on tylsä rehkiä..

Alimmassa kuvassa olen onnellisen Maria Yliluukkaan kera. Olin huoltamassa Mariaa Lappeenrannan kisoissa, tunnelma oli tosi kiva ja oma kisafiilis kasvoi entisestään!
Maria sijoittui hienosti 2. bodyfitnessin pitkässä sarjassa, Onnittelut vielä kerran!
Tästä on hyvä jatkaa!



keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Hello!
Tässä fiiliskuva tän aamun asenteesta =)
Kello on taas huikeat 05.00 ja minä lähden nyt tehokkaalle intervalli aamulenkille!!
Iloista päivänjatkoa ja tehokkaita treenejä!
-Tiina

maanantai 7. syyskuuta 2009

Väliaikapäivitystä

Moi,

tiukka puristus kohti SM kisoja jatkuu. Olen ottanut mittanauhan mukaan kunnon tsekkauksiin, kun ei toi vaaka aina tee oloa niin autuaaksi..
Ensimmäiset mitat otin 6.8.09 ja seuraavat 30.8 eli reilussa kolmessa viikossa senttejä suli tämän verran:

Rinnan ymp -2cm, vyötärö -6cm, lantio -3cm ja reiden ympäriltä katosi -2cm.

Yritin olla mittauksien kanssa tarkkana jotta tulokset olisivat lähellä totuutta. Suosittelen kaikille painonpudottajille itsensä mittailua (ei liian usein!) Varsinkin jos tuntuu että vaaka välillä jumittaa, on motivoivaa huomata että muutosta silti tapahtuu. Paino on pudonnut 6:ssa viikossa n 5 kiloa. Vaikkei lajissa painolla niin suurta merkitystä ole, on sitä vielä hieman saatava tippumaan.. Katsotaan mihin tällä kertaa kerkeän =)
Sain keskiviikkona vapariasun kotiin!! Kisoihin valmistautumisen parhaita hetkiä.. Olen itse todella tyytyväinen asuun ja mielestäni se istuu musiikkiin paremmin kuin hyvin! Lauantaina vapariasu pääsee tositoimiin, täytyy varmistaa että se toimii myös liikkeessä. Kiitos suuri vielä ihanalle Päiville! Toivottavasti tänään saat uuden ihmisen elämääsi, ihan livenä ;)
Lauantaikin ehti mennä ja asu toimi loistavasti!! Eikä pieni ihminen vielä saapunut :)

Tänään olisi käytävä jälleen kuntotsekkauksessa.. Ne on aina yhtä jännittäviä/ahdistavia hetkiä vaikka itseään tulee "jonkin" verran peilistä katseltuakin. Toivottavasti sulaneet sentit näkyvät myös valmentajan silmään =)
Sunnuntain kuntocheck meni mukavasti, jatkamme dieettiä samaan tiukkaan malliin ja loput jääkin herran haltuun ;)
Tätä tekstiä on nyt naputeltu viikon verran ja nyt voisi olla korkea aika julkaista jutustelut.. Tänään vuorossa tiukka rinta+hartiatreeni Solanassa www.solanafitness.com ja illalla vielä tiukkatahtinen lenkki kera ylämäki vetojen ja askelkyykkyjen. Siinä ne loputkin fyllit sulaa!
Tsemppiä uuteen viikkoon!
Kuvassa rakas ystäväni Päivi vielä yhtenä kappaleena ;) Paljon onnea Päivi!! Pieni poikasi vihdoin malttoi saapua iloksemme su. 13.9.09. Huomenna tulen ihastelemaan aikaansaannostasi!
Alakuvassa oma pieni Ninjani valmistautuu Taekwondo treeneihin! (taustalla myös iskän maukas haukkari ;)





perjantai 28. elokuuta 2009

Treenistä treeniin..

Moi,

kisoihin valmistautuminen on sujunut tiukassa aikataulussa.
Aamut starttaavat jälleen 4.30 aerobisen harjoituksen muodossa, työpäivän jälkeen, päivästä riippuen ohjelmassa on ollut punttitreenit, voimistelua tai hot joogaa.
Vapaaohjelmaa olen harjoitellut pääasiallisesti viikonloppuisin.

Viime viikolla kävin treenaamassa Mantiloiden isännöimällä East Body kuntosalilla Itäkeskuksessa ja hyvän jalkatreenin sain tehtyä! http://www.eastbody.fi/

Käykää ihmeessä tutustumassa!

Lauantaina treenattiin vapaaohjelmaa yhdessä Terhi Partasen kanssa, joka jälleen nousee samalle lavalle! Hoviompelijamme Päivi Bothas oli mukana tsemppaamassa meitä väsähtäneitä ;) Kimppatreeneistä saa aina lisäpotkua ja tsemppiä. Näin lähellä kisoja kaikki ylimääräinen potku on kyllä enemmän kuin tarpeen.

Viikonloppu meni muutenkin perinteiseen minuuttiaikataauluun iskostettuna. Milon kanssa käytiin sekä Hipkon uuden salin avajaisissa että Touhis jumpan "syyskauden avajais" Jekkupäivässä. Sunnuntaina oli myös Milon viralliset taekwondo treenit... On se poika aikamoinen Ninja!

Lpg-hoidoissa olen käynyt viikottain ja hierojalla joka toinen viikko, kehonhuollon tarpeellisuuden tajuaa todella vasta kun siitä pitää kiinni. http://www.lefysioteam.fi/
Olo on totisesti ollut parempi, sekä liikkuvuuden että palautumisen osalta, puhumattakaan siitä kuinka hyvää kehonhuolto tekee myös mielelle!

Kunto on nytkähtänyt jälleen piirun verran eteenpäin ja senttejä on sulanut vähän joka puolelta. Kovaa duuni kohti Lahtea jatkuu. Tulevana viikonloppuna onkin Oulun karsintojen vuoro, valitettavasti en pääse paikalle, mutta peukkuja pidetään kotoa käsin kaikille lavalle nouseville!!

Tänään EasyWayn pojat tulee jälleen tekemään inbody mittauksia, joten illalla Solanaan kuulemaan mitä kone kertoo kunnostani! www.solanafitness.com

Tsemppiä treeneihin!