perjantai 28. elokuuta 2009

Treenistä treeniin..

Moi,

kisoihin valmistautuminen on sujunut tiukassa aikataulussa.
Aamut starttaavat jälleen 4.30 aerobisen harjoituksen muodossa, työpäivän jälkeen, päivästä riippuen ohjelmassa on ollut punttitreenit, voimistelua tai hot joogaa.
Vapaaohjelmaa olen harjoitellut pääasiallisesti viikonloppuisin.

Viime viikolla kävin treenaamassa Mantiloiden isännöimällä East Body kuntosalilla Itäkeskuksessa ja hyvän jalkatreenin sain tehtyä! http://www.eastbody.fi/

Käykää ihmeessä tutustumassa!

Lauantaina treenattiin vapaaohjelmaa yhdessä Terhi Partasen kanssa, joka jälleen nousee samalle lavalle! Hoviompelijamme Päivi Bothas oli mukana tsemppaamassa meitä väsähtäneitä ;) Kimppatreeneistä saa aina lisäpotkua ja tsemppiä. Näin lähellä kisoja kaikki ylimääräinen potku on kyllä enemmän kuin tarpeen.

Viikonloppu meni muutenkin perinteiseen minuuttiaikataauluun iskostettuna. Milon kanssa käytiin sekä Hipkon uuden salin avajaisissa että Touhis jumpan "syyskauden avajais" Jekkupäivässä. Sunnuntaina oli myös Milon viralliset taekwondo treenit... On se poika aikamoinen Ninja!

Lpg-hoidoissa olen käynyt viikottain ja hierojalla joka toinen viikko, kehonhuollon tarpeellisuuden tajuaa todella vasta kun siitä pitää kiinni. http://www.lefysioteam.fi/
Olo on totisesti ollut parempi, sekä liikkuvuuden että palautumisen osalta, puhumattakaan siitä kuinka hyvää kehonhuolto tekee myös mielelle!

Kunto on nytkähtänyt jälleen piirun verran eteenpäin ja senttejä on sulanut vähän joka puolelta. Kovaa duuni kohti Lahtea jatkuu. Tulevana viikonloppuna onkin Oulun karsintojen vuoro, valitettavasti en pääse paikalle, mutta peukkuja pidetään kotoa käsin kaikille lavalle nouseville!!

Tänään EasyWayn pojat tulee jälleen tekemään inbody mittauksia, joten illalla Solanaan kuulemaan mitä kone kertoo kunnostani! www.solanafitness.com

Tsemppiä treeneihin!

tiistai 18. elokuuta 2009

Täällä taas =)

Onpas ollut muka kiirettä.. En ole saanut aikaiseksi kirjoiteltua tännekään. Mutta korjataan asia tästä eteenpäin. Jotain hyvääkin tämän kesän kiireessä on ollut, nimittäin syksyn SM kisoihin valmistautuminen!! Kyllä, kohti Lahtea on töitä tehty ja fitness expossa olisi tarkoitus taistella siitä Suomen maan tavoitelluimmasta mitalista... Se kyllä kelpaisi!

Dieetin alku on ollut aika rankka, jotta aineenvaihdunta on taas saatu rokkaamaan. Edellisestä kisadieetistä kun ns. lepoa tuli vain n 5 viikkoa.
- on muuten erikoisen ihmeellistä miten paljon ihminen saa itseään venytettyä 5 viikossa... Eikä siinä ihmeellisyydessäkään mitään mutta kuinka hemmetin epäreilua se on!!! Kun taas 5 viikon kovalla työllä ei saa yhtä suurta muutosta toiseen suuntaan ;)
Luulisi minunkin "kilometreillä" jo sen tietävän mutta aina se vaan yllättää...
Yritän saada tämän viikon nimissä jotain tuoretta fotoa tänne laitettua mutta laitanpas tähän linkin, jonka kautta voi käydä kurkkaamassa kuvia Em kisareissulta Bratislavasta.
Ja voihan siellä toki äänestääkin ;) wink wink..
http://www.topmusclefeminin.com/rubrique,tiina-kasvi,446655.html
Special thanks to Thierry for photos and profile!
All best to you and hope to see you in Italy!

Tänään olen ollut tyytyväinen itseeni (tämä on pakko mainita täälläkin, koska tällaisia päiviä ei ole ikinä liikaa/niille ei osaa riittävästi arvoa)
Nousin kerrankin pirteänä 4.45, aamutoimien jälkeen suuntasin Hakaniemen Solanaan http://www.solanafitness.com/ siellä tein n 60min hikisen iron cardio treenin.
Ja koska kerrankin olin ajoissa, laitoin itseni rauhassa "työkuntoon" ja menin päiväksi toimistolle. Töiden jälkeen suuntasin Lotan tehokkaaseen Lpg käsittelyyn http://www.lefysioteam.fi/ kylläpä tekikin hyvää!
Sitten olikin aika taas kirmata Solanaan ja vuorossa oli rivakka selkä + hauistreeni! Yeah! Kiitokset Jukalle, ilman häntä tällaiset "täydelliset" päivät eivät olisi edes mahdollisia! Valitettavasti pikku-Milo on saanut flunssapöpön nenuunsa.. onneksi iski hoiti poikaa koko päivän ja minä sain ryntäillä ympäri kyliä.. Mutta olipa ihana tulla kotiin, omien "ukkojeni" hoiviin! Kurkatkaapas myös www.hardcoreteam.com
Tällaista tänne nyt kuuluu! Kovaa työtä kohti SM kisoja jatketaan, aikaa on vain 6 viikkoa..
Tässä Tomislav Tandaricin nappaama foto samaiselta partsilta, missä topmusclefeminin Thierry kuvia otti.

Treeniterkuin: Tiina